erilaista on

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä santiago
santiago Ei kirjautuneena
Liittynyt: 14.11.2007
Kirjoituksia: 307
Vastauksia: 4162

Mulla nyt on vaan tätä mutu tietoa ja tietysti faktaakin. Fakta on meidän perheen menoista ja kuluista. Ja kuten sanottu nämä ovat hyvin yksilöllisiä ja vaihtelevia summia.
Se paljonko täällä on oikeasti suomalaisia taitaa olla siinä määrin vastaajasta ja hänen intresseistään kiinni että sitä on arvottu kautta aikojen. Oikea luku saattaa olla suurimmillaan talvella, kun täällä on eniten väkeä, jossain 10 000 ja 20 000 välillä.
Täällä koko Espanjassa virallisesti asuvia ja kirjoilla olevia suomalaisia oli jonkun äskeisen tilaston mukaan + – 3000.
Joku tilastoista minua kiinnostuneempi varmaan löytäisi helposti oikean luvun internetin syövereistä.
Kesällähän suurin osa ns. muuttolinnuista lentää lintujen lailla Suomen kesäidylliin ? kesämökeilleen.
Tilalle tulee tietenkin oikeita turisteja , jotka eivät oikeasti asu täällä pitempiä aikoja.
Siitä kuinka paljon täällä on nykyään työssäkäyviä suomalaisia mulla ei ole mitään käsitystä. Aika paljon , mutta mun arvauksen mukaan kuitenkin satoja , ei tuhansia. Luku taitaa koko ajan kyllä lisääntyä huomattavaa vauhtia?
Meille tulee sähkö Endesalta ja kw. hinta on tällä hetkellä n. 12,6 c. Siihen tulee päälle veroja, kuluja ja mitä lie maksuja niin , että lopullinen kuluttajahinta on n. 16 c/kwh.
Vesi meidän kahden hengen taloudessa maksaa jotain 30-40€ kerran kolmessa tai neljässä kuukaudessa. Lasku tulee vain muutaman kerran vuodessa. Ja meillä on aika iso piha mitä kesällä joutuu kastelemaan päivittäin.
Eli vesi ei ole kallista.
Comudidadmaksu minkä voi kääntää vaikka vastikkeeksi on mun kokemusten mukaan jyvitetty esim. asuikerroksen mukaan. Meillä se maksetaan 4krt. vuodessa ja on jotain 260 € per kerta. Meillä on kaksi makkaria, kaksi kylppäriä, keittiö, olohuone ja isot tessut, toinen lasitettu. Jotain + – 100m2. Ja iso piha. Talossa on hissi ja se nostaa huomattavasti kustannuksia. Yhteisen puutarhan hoitaa sopimuspuutarhuri, samoin siivous on sopimuksella ja uima-allas hoituu samoin. Talkkaria tai huoltofirmaa joka hoitaisi kaiken ei meillä ole.
Autotallista on omat vastikkeensa, muutama kymppi vuodessa.
On taloja missä on lämmitetty uima-allas, portsari alakerrassa, saunat, kuntosalit ja varmaan jossain omat lentokentätkin ja vastike nousee sitä mukaa kuin palvelut lisääntyvät.
Asunnon omistaja omistaa myös osan talon käytävistä , puutarhasta ja niin edelleen. Täällä omistajan vastuu korjauksista omassa asunnossaan on erilainen eli suurempi kuin Suomessa.
Keskuslämmitystä ei ole ja jokainen lämmittää niinkuin parhaaksi näkee. Lämpöpumppu on nykyään hyvin yleinen ja ylivoimaisesti järkevin ja edullisin tapa lämmittää. On tietysti taloja missä on keskusilmastointi/ lämmitys ja se maksetaan sitten vastikkeessa.
Verot vaihtelevat kaupungeittain ja kunnittain. Vakituisesta asunnosta maksetaan eri vero kuin ns. kakkosasunnosta. Vero maksetaan asunnon verotusarvon mukaan. Molemmat maksavat basura eli jätehuoltomaksua. Mitään kunnallisveroa ei ole.
Työ ja eläketuloja verotetaan normaaliin tapaan veroilmoituksen perusteella.
Asumisperusteiset verot ja maksut voisivat olla jotain 300-400€ / vuosi meidän tapauksessa. Tässä on mukana
meidän urbanisaation eli sanotaan vaikka suomeksi lähiön comunidadmaksu mikä on jotain 130€ / vuosi.
Sillä hoidetaan kunnossapitoa meidän asuinalueella.
Ja me asutaan Mijas Costalla eli Fugen naapurikaupungissa.
Taitaa kaikki asumisen suhteen mennä eri mallin mukaan kuin Suomessa. Asuminenkin , tietysti jo pelkästään ilmastosta johtuen, on paljon halvempaa kuin Suomessa. Ja asumistason ja siitä johtuvat kustannukset , ihan niinkuin Suomessakin , voi itse valita. Mitään ylärajaahan ei ole jos vain taloudellinen asema ei aseta rajoituksia.