envidia

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä arnold malaga
arnold malaga Ei kirjautuneena
Liittynyt: 02.07.2010
Kirjoituksia: 79
Vastauksia: 2846
pp kirjoitti:

…pitkän linjan yrittäjän ensimmäinen ajatus on hankkia se leipä sillä samalla tavalla, millä se on saatu Suomessakin. Kysymys ei siis ole siitä, että lähdetään rikastumaan, vaan yksinkertaisesti elannon hankkimisesta. Saatan olla vähän timo, kun yritin avata keskustelua yrittäjyydestä tällä foorumilla, mutta tulipa kokeiltua. Toivon todella, että Espanjan suomalaisyrittäjillä ei ole keskuudessaan sellaista kateutta, minkälaisen kuvan nyt sain.

Yrittäjien keskinäinen kilpailu on Espanjassa tällä hetkellä niin kovaa, että siinä räiskeessä ei taida kukaan ehtiä olla toiselle kateellinen. Ei siis ainakaan sellainen, joka paiskii hommia täysillä.

Tilanne on muutaman vuoden sisällä todella muuttunut järkyttävän huonoksi.

Tuttavaravintoloitsijalla, joka menneen hyvän jakson aikana päätti avioitua ja hankkiutua isäksi, oli vielä pari vuotta sitten kaksi ravintolaa, joista kumpikin menestyi kivasti, ellei peräti hyvin. Nyt hän on kuitenkin joutunut luopumaan toisesta niistä, sellaisesta pubimaisemmasta. Onneksi sai sentään vielä ajoissa myytyä. Tänään ei ehkä kukaan enää sitä ostaisi, paitsi rankalla pilkkahinnalla. Jäljelle jääneessä ruokaravintolassakin on myynti pudonnut tuntuvasti, kun asiakkaita ei vain riitä ravintoloihin sillä tavoin kuin ennen.

Jostain kumman syystä (tietäisiköhän kukaan, mistä) ovat Espanjassa alkaneet tehdä kovasti kauppaansa kotiparturivehkeet. 8)