@ Arnold

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Gary
Gary Ei kirjautuneena
Liittynyt: 01.04.2011
Kirjoituksia: 0
Vastauksia: 6

Hei,

Saan eläkkeeni yksityseltä puolelta eläkemaksuja maksaneena ja eläkeyhtiöiden niitä sijoittamalla hankkimasta varallisuudesta. Myönnän, että silkkaa ahneuttani haluaisin 0-veron. Euroopan tilanne ja mm. Espanjan taloustlanne on aika huterissa kantimissa tällä hetkellä ja on vaikea sanoa tulevaisuudesta.

Minulle tällä kertaa muutto olisi kuitenkin viimeinen liikkeeni pitkin Eurooppaa ja muuallakin elämää viettäneenä. Haluaisin varmistaa mahdollisimman hyvän elintason, sen verran kuin nyt tässä tilanteessa mitään voi varmistella.

Espanja voi joutua melkoiselle taloskuurille tuota pikaa ja vaikka toisaalta voisin olla talkoissa mukana maksamalla Espanjaan veroa, saattaa esim ALV nostaa Espanjassa pian hintoja ja elämisen kustannuksia.

Olen kapitalisti, joka on koko työuransa pyrkinyt tuottamaan yrityksille voittoa. Siksi on luonnollista, että olen ahne paska. Eikä tässä nyt edes hirveän isoista summista ole kysymyskään.

Pahoittelen jos olen harmistuttanut jonkun näillä kyselyilläni. Anteeksi.